Sivut
tiistai 21. toukokuuta 2013
Tuskainen cooper
Käytiin parin futisjengiläisen kanssa rykäisemässä cooperit Eltsun kentällä. Mun odotukset ei olleet kovinkaan korkeat oman tulokseni suhteen. Muistelin, että viime kesänä ja syksynä, kun lenkkeilin edes silloin tällöin, kilometriajat olivat aina jotain kutosen ja seiskan väliltä. Täten en nytkään – tai nyt varsinkaan, kun en ole lenkkiä juossut miesmuistiin - odottanut saavani edes kahta tonnia rikki. Oletin tuloksen olevan sysipaska, ehkä jotain 1500:n ja 1800:n väliltä.
Juokseminen oli tosiaan silkkaa tuskaa ja kärsimystä. Jossain vaiheessa alkoi vasempaan kylkeen sattua niin, että pelkäsin saavani vähintään rytmihäiriöitä, jos nyt tätä jatkan. Olikin pakko ottaa muutama kävelyaskel ja puuskuttaa välillä. Mielessä kävi myös, että mielummin luovutan enkä ota lainkaan tulosta kuin kerron valmentajille, kuinka huonosti suoriuduin. Salakavalasti kuitenkin Endomondo ilmoitti aikaa kuluneen jo 11 minuuttia, joten sinnittelin räkä poskella vielä viimeiselle suoralle pienen loppuspurtin.
Just ehin saamaan viisi kierrosta täyteen ja muutamat kymmenen metriä siihen päälle. Yllätyin positiivisesti, että sain edes sen kaksi tonnia rikki, vaikka ei tästä tuloksesta varsinaisesti ylpeä voi olla. Endomondo tiesi kertoa, että tähänastisen lenkkeilyni perusteella paras "cooperaika" on ollut aika tasan tarkkaan vuosi sitten Berliinissä juoksemallani lenkillä, jonka perusteella olisin saavuttanut noin sata metriä pidemmän matkan. Aika lähtökuopissa ollaan siis kevään jäljiltä. Taas.
Wikipediastakin löytyvän taulukon mukaan mun kunto on ikäisteni naisten keskitasoa. Läski mikä läski. Kuukauden päästä on uus cooper ja silloin menee ainakin 2200 rikki, jolla pääsee jo pykälän ylöspäin 'hyvän' puolelle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)