Sivut

tiistai 27. toukokuuta 2014

Painontarkkailua

Aloin reilu puoli vuotta sitten lokakuussa merkkaamaan painoni ylös kerran viikossa, joka torstaiaamu herättyäni vessassa käynnin jälkeen. Muuten en varsinaisesti muuttanut ruokavaliossani (tietoisesti) mitään, mutta varmasti painon kirjaaminen ylös sai minut alitajuisesti kiinnittämään enemmän huomiota, mitä suuhuni laitan. Vuodenvaihteessa aloittamani herkkulakko auttoi eittämättä käyrän laskemisessa, mutta kuvaaja oli ihan kiva jo ennen sitä. Helmikuun loppuun mennessä multa oli lähtenyt huomaamatta jo viisi ja puoli kiloa. Painonpudotuksen vauhti ei ehkä päätä huimaa (tai en tiedä), mutta enpä mä sen eteen mitään oikeastaan tehnytkään. Kävin toki treeneissä useamman kerran viikossa mutta sehän nyt on vaan kivaa ja sitä tekisin muutenkin. Lisättäköön vielä, että käyrän alkupäässä paino oli aivan huipussaan, suurempi kuin tätä blogia aikoinaan aloittaessa.


Maaliskuun tienoilla kuitenkin kurssi kääntyi ikävästi. Talvilajien loputtua tilalle ei tullutkaan korvaavia kesälajeja, joten ilmeisesti pääsin pulskistumaan takaisin normaaleihin mittoihin. (Eipä sillä, että peilistä mitään eroa olisin missään vaiheessa huomannutkaan.) Erinäisistä haavereista ja osittain myös omituisesta motivaation puutteesta johtuen en mennytkään heti lumien sulattua futistreeneihin. Itse asiassa en ole käynyt yksissäkään futistreeneissä vielä tähänkään päivään mennessä. Toisin sanoen en ole kolmeen kuukauteen evääni liikuttanut yhtään mihinkään suuntaan, jollei ratsastusta lasketa. (Ja kuulostaakseni radikaalilta, vaikka tiedänkin hevosen laittaneen minut todella koville ja minun toisinaan kuluttaneen kaloreita paljon enemmän kuin jollain juoksulenkillä, sitä ei nyt lasketa.)


Pienoisen takapakin jälkeenkin trendi on laskeva (tämähän on helppo säätää asetuksista omiin tarpeisiin sopivaksi, ts. näyttämään hyvältä), enkä aio vaipua synkkyyteen. Koska jalkapalloilu tullee jatkossakin jäämään toistaiseksi vähemmälle, on keskityttävä pyöräilyyn, kävelyyn, uintiin ja ruokavalion siistimiseen. Mistähän näistä aloittaisi. (Ja milloin?)