Ostin valtavan määrän vihanneksia mielessäni jonkinlainen visio uunijuuresten tyylisestä vihannespadasta. Kotona tajusin, ettei meillä ole täällä vuokaa. Sellasen ostamiseen meni useampi päivä, ja lopulta osa aineksista näytti jo niin kurpsahtaneilta (tai oli mädäntynyt jostain päästä), joten sörsseli jäi ainakin suunniteltua paprikaa ja parsaa köyhemmäksi. Ruuasta tuli kuitenkin ihan hyvää.
Jostain olin saanut sen käsityksen, että bataattia kannattaa keittää vähän, ennenkuin sille tekee jotain muuta, muuten sen koostumus jää jauhoiseksi. Annoinkin bataatinpalasten kiehua muistaakseni 5-10 minuuttia, ja vaikka vähempikin olisi selvästi riittänyt, oli lopputulos oikein optimaalinen.
Porkkananpalat olisi ehkä kannattanut bataattien tapaan keittää ensin,
koska ne olivat lopullisessa ruuassa turhan kovia.
Purjoako tää ny oli.
Sekaan vaan kaikkea mitä kaapista löytyy.
Lopuksi sekaan erilaisia juustoja, suolalla ja pippurilla maustettu kerma, päälle raastettua parmesania ja uuniin. Mulla se oli melkein tunnin uunissa jossain 180-200 asteessa.
Nam nam!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti