Voi sitä alastomuuden tunnetta

Täällä on jo ihan sortsikelit, mutta viikonloppuna käväisin toisessa kaupungissa, jossa oli noin 10 astetta viileämpi kuin täällä. Olinkin pakannut kiireessä mukaan tammikuussa Stockan alennuksista ostamani juoksutrikoot, joiden aika koitti nyt. Jessus sitä alastomuuden tunnetta, kun 90 kiloa vaappui ihoa ja jokaista sellukuoppaa napakasti myötäilevissä makkarankuorissa hotellin portaita alas ja vyöryi lenkille. Helpotuksekseni saatoin todeta, että onneksi ei ole ainakaan tuttuja tulossa vastaan, mutta kiusallista se oli silti, kun joku ukko tuhahti "wow", kun ilmestyin nurkan takaa ohi. Ja joo, se oli sellainen järkyttynyt "wou", eikä mikään ihaileva "wau", näin ainakin tulkitsin.

Kerran aiemmin olen noilla käynyt lenkillä, ja vaikka trikooneitsyyden menetys kirpaisi toki hiukan, on niillä kuitenkin niin paljon parempi juosta kuin jollain randomverkkareilla. Mitään ongelmaahan siinä ei olisi, jos linjat olis sen verran kunnossa, että noita kehtaisi käyttää, mutta hyvä se on noihin yrittää tottua, ettei tarvitse jatkuvasti olla repimässä housuja ylöspäin ja lahkeita alaspäin, vaikka siinä nyt joutuisikin uhraamaan kanssalenkkeilijöiden lenkkeilymaisemat. Toisaalta vielä pahempi järkytys se tulee olemaan, kun lähden lenkille _sortseissa_ näillä reisillä. Illan lenkkiä odotellessa.