Sivut

tiistai 8. toukokuuta 2012

Lintsattu rasitustesti

Olen ilmeisesti punnerrellut niin innokkaasti, etten ole huomannut lukea ohjeita. Huomasin vasta nyt neljännen punnerrusviikon lopulla tekstin "Neljännen viikon lopussa on aika tehdä toinen rasitustesti. Tee testi samalla tavalla kuin toisenkin viikon lopussa..."

PhotoXpress

(Jaa nii just siten..) Tarkoituksena oli siis testata tokan viikon lopussa, kuinka monta punnerrusta pystyy jo tekemään putkeen. No, mulla jäi tuollainen testi huomaamatta, mutta arvioin, että olisin silloisen testin perusteella jatkanut samassa ryhmässä, jossa olin nyt treenannutkin. Nyt kuitenkin määrä jäi surkeaksi, jaksoin rutistaa itsestäni vain 27 punnerrusta. Viikolle 5 ei edes löytynyt taulukosta niin huonoa tasoa, joten päättelin jatkavani uudestaan viikolla 4, tosin nyt astetta vaativammassa ryhmässä, kun tähän asti olen taistellut keskimmäisessä. Kaksi askelta eteenpäin, yksi taakse.

4 kommenttia:

  1. Mitä sitkeämmin jaksat tuota jatkaa niin sitä varmemmin tulee tulosta. Onhan toi 27 silti hyvin, montako sulla meni kun teit aloitustestin?

    VastaaPoista
  2. Aloitustestissä taisin saada kuusi.

    VastaaPoista
  3. No niin. Olet melkein viisinkertaistanut lähtötasosi. 500% kehitys muutamassa viikossa!!! Ole ylpeä itsestäsi :) Liikunta kyllä palkitsee kun pysähtyy oikeasti miettimään sitä mihin pystyi ennen ja mihin pystyy nyt.

    VastaaPoista
  4. Kyllä! Pitää nauttia, kun voi sanoa jo jossain edistyneensä! :)

    VastaaPoista