Sivut

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Laji: Ratsastus

Ratsastus on ollut osa mun elämää aina. No, ainakin käytännössä aina, kuitenkin niin pitkään kuin muistan. Se on - toisin kuin yleisesti luullaan - hyvinkin kaloreita kuluttavaa liikuntaa riippuen toki, mitä tekee ja millaisella hevosella. Mä en oo koskaan pitänyt sykemittaria ratsastaessa, mutta joskus voisin sen tunnille laittaa tai miksei ottaa ihan tavaksikin.

"Laiskalla" (jos nyt hevosta voi laiskaksi kutsua) ei-niin-eteenpäinpyrkivällä hevosella ratsastaessa tosiaan tulee tuskahiki jo ihan sillä, että yritän saada hevosen liikkumaan. Toisaalta kädelle (=ohjalle) painava hevonen saattaa saada aikaiseksi hyvän habatreenin, jolloin kädet on maitohapoilla ennen tunnin puoltaväliä, vaikka ihanne tietysti olisi saada tällainenkin hevonen herkäksi, kuuliaiseksi ja kevyeksi kädelle. Voimalla ei siis sinänsä kuuluisi ratsastaa, mutta käytännössä sitä voimaa tulee toisinaan käytettyä ihan viimeisiin mehuihin asti.

Kuva: Kseniya Abramova

Eniten lihastyötä ratsastaessa tekevät kuitenkin varmasti keskivartalon lihakset. Itse tahtoisin panostaa kouluratsastukseen, ja suuren hevosen lennokkaassa harjoitusravissa istuminen vaatii jo jonkinlaisia vatsalihaksia. Ihan jo perusistunta vaatii sellaisia vatsalihaksia, joita minulla ei tällä hetkellä ole. Ilman oikeaoppista perusistuntaa on kaikki ratsastaminen huomattavasti vaikeampaa. Pääasiassa ratsastusta varten tahtoisinkin parantaa lihaskuntoa, ryhtiä ja notkeutta. Salilla (ja vaikkapa joogassa) käyntiin mulle riittäisi siis syyksi jo ihan ratsastukseni parantaminen. Plus tietty se, että ne yhet kivat bikinit..

Ratsastus ei kuitenkaan valtaosalle meistä riitä missään nimessä riitä ainoaksi liikunnaksi, mutta eipä sen tarvitsekaan. Onneksi maailma on tulvillaan muita - joko ihania tai muuten vain hyödyllisiä - lajeja, joita jaksaa harrastaa enemmänkin kuin sen yhden kokeilukerran verran. Laihtumaan ei ratsastuksella pääse, mutta se on laji, josta en varmaan koskaan luovu. Kunhan se ei veisi mehuja muilta harrastuksilta kuten se on aina välillä syyllistynyt tekemään..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti