Päätin siis mahdollisista ja todennäköisistäkin aukoista huolimatta aloittaa ruokapäiväkirjan tässä blogissa muun K-90kg-matskun ohella. Mitä mä odotan sitten siellä listassa näkeväni? (Tuon jo blogissa esiintyneen paskalistani lisäksi) veikkaan, että siellä nähdään
turhan paljon
valkoisia jauhoja,
sokeria, suolaa ja
E-numerosarjoja ja
liian vähän
hedelmiä,
vihanneksia kaikissa sateenkaaren väreissä
ja kalaa.
Kuitenkin suurin ongelma tämän ruokavalion noudattamisessa on, että sen tulisi käsittää luonnollisesti myös kaikesta makeasta (suklaa, jäätelö, pullat jne..) luopuminen. Siihenhän ei tällanen pullasorsa kykene, vaan kantaa himaan suklaapupuja ja Ben&Jerryjä. (Voisin toki käyttää jotain toista jäätelöä esimerkkinä, pidän muutenkin B&J:ä hiukan yliarvostettuna, mutta kai se on jotenkin sopivan trendikäs merkki käytettäväksi.) Jos kittaan sokeria tollasen paskan muodossa, on aika naurettavaa kieltäytyä jostain perunasta sen sisältämien hiilihydraattien vuoksi.
Lisäksi rakastan ilmeisen liikaa italialaista ruokaa: pizzaa, spaghettia, bruschettaa, ciabattaa ja mitä näitä vaaleita leipiä nyt on. Ehkä täältä kotiin päästyäni (sitku...) alan taas vähentää leivän ja perunan käyttöä, mutta pizzasta en kyllä luovu, sori vaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti